Blogi

Tulevaisuuden graafikko, joka innostuu kaikesta

design

Peike Korvenmaa

Graafikkoharjoittelija Allu Laitila tiesi jo koulussa haluavansa visuaaliselle alalle. Kun ideoiminen käy luonnostaan, suunnittelu on helppoa ja hauskaa.

Graafikkoharjoittelija Allu Laitila

Allu on Blinkissä suorittamassa koulutukseensa kuuluvaa harjoittelujaksoa. Työuran suunta on ollut selkeä jo pitkään, mutta mistä inspiraatio ja innostus kumpuavat?

Kerro jotain taustastasi!

Olen kotoisin pienestä maakunnasta Kärsämäeltä Pohjois-Pohjanmaalta. Elin siellä 15-vuotiaaksi asti maatalouden ja metsien keskellä. Muutin ammattikoulun alkaessa Tornioon opiskelemaan ja tutustuin siellä Lappiin ja sen ihmisiin. Torniosta jäi hyvät muistot ja valmistuttuani asuin hetken myös Mikkelissä suorittaessani siellä varusmiespalvelusta.

Nyt Helsingissä kolme vuotta asuneena harrastan edelleen luonnossa liikkumista sienten poimimisen ja nuotiolla istumisen muodossa.

Mistä asioista olit kiinnostunut lapsena?

Lapsena piirsin paljon ja olin utelias kokeilemaan uusia tekniikoita, kuten öljyvärimaalausta. Piirroksissa mua inspiroi historia jo ihan pienestä pitäen. Se kiinnostus lähti alunperin Olipa kerran Ihminen -animaatiosarjasta. Historia kiehtoo mua edelleen tosi paljon ja tutkin sitä kirjojen, dokumenttien ja historiallisissa kohteissa fiilistelyn kautta.

Mitä olet opiskellut ennen Blinkille tulemista?

Ysiluokalta asti mulle oli selvää, että haluan käyttää visuaalista osaamistani tulevaisuuden työssä. Oppimisvaikeudet peruskoulussa eivät haitanneet pääsemistä ammattikouluun kuvallisen ilmaisun perustutkinnon linjalle Lappialle Tornioon. Harrastin paljon piirtämistä lapsena ja halusin työllistyä samoja taitoja hyödyntäen, joten ala tuntui heti omalta.

Valmistumisen jälkeen suoritin asepalveluksen mielenkiintoisissa tehtävissä valokuvaajana ja graafikkona Maavoimien esikunnassa. Päätin intissä hakea heti kotiutumisen jälkeen jatko-opiskelemaan graafista suunnittelua ja pääsin vielä samana vuonna Metropoliaan Helsinkiin.

Minkälaiset suunnittelutehtävät innostavat sinua?

Pidän vaihtelusta ja monenlaiset suunnittelutehtävät innostavat mua; tietenkin ne eniten, joissa saa käyttää luovuutta ja on vapaammat kädet. Parasta suunnittelu on silloin, kun saan luoda jotain uutta kokonaan tyhjästä. Tykkään esimerkiksi yritys- tai tuoteilmeiden suunnittelusta. Erityisesti pidän pakkaussuunnittelusta, jossa voi miettiä visuaalisen ilmeen lisäksi myös fyysistä muotoa, ja typografiakin kiinnostaa.

Teen myös paljon kuvituksia eri tavoin. Viime aikoina olen perehtynyt vektorigrafiikkaan ja olen kiinnostunut liikegrafiikasta. Vapaa ajalla piirrän ja maalaan paljon iPadilla digitaalista taidetta.

Mistä aloitat esimerkiksi blogin kuvituksen ideoinnin?

Ensin perehdyn artikkelin aiheeseen ja sisältöön. Mietin minkälainen kuva tukisi parhaiten otsikkoa ja Instagramissa postattavaa kuvausta sekä sisältöä. Teen yleensä ensimmäisen idean lisäksi kaksi tai kolme eri kantilta mietittyä versiota. Saatan etsiä tarvittaessa inspiraatiota Pinterestistä.

Blogikuvitusten tyyli on melko pelkistetty ja jopa geometrinen, joten luonnostelen yleensä kuvan ensin päässäni ja sen jälkeen suoraan Illustratorissa yksinkertaisilla muodoilla ja väreillä. Värien asettelu on tärkeää ja mietin niitä usein alussa ja uudestaan lopussa. Kuvan sommittelusta riippuen teen vaaka- tai neliökuvan ensin.

Mikä on työssäsi parasta?

Se, että se on suurimmaksi osaksi mukavaa ja juuri sitä mitä haluankin tehdä. En ole kertaakaan joutunut miettimään onko tämä sittenkään alaani, vaan olen ollut kiinnostunut lähes kaikesta mitä olen seitsemän vuoden aikana oppinut. Luovuuden käyttö ja inspiroituminen on mulle helppoa ja kivaa.

Mitä harrastat vapaa-ajalla?

Kulutan paljon populaarikulttuuria elokuvien ja sarjojen muodossa. Musiikin suhteen olen kaikkiruokainen, mutta eniten kuuntelen elokuvien soundtrackeja. Olen kiinnostunut ympäristöstäni ja tutkin mielenkiintoisia paikkoja ja alueita Helsingissä, kuten autiotaloja ja tunneleita sekä historiallisia kohteita. Mulla on myös aina jokin oma sarjakuvaprojekti, johon piirrän konsepteja ja kirjoitan käsikirjoitusta.

Author avatar
Peike Korvenmaa

Peike yhdistää työssään digitaalisen markkinoinnin asiantuntijana luovuutta ja dataa sosiaalisen median kuplivaan maailmaan.

Katso myös

Vastuullinen brändi

Koronassa korostuu vastuullisuus

Timo Vennonen 2 minuuttia luettavaa
Lue

Nämä asiat potentiaalinen asiakas haluaa nähdä yrityksesi verkkosivuilla

Johanna Söderlund Alle minuutti luettavaa
Lue
Sisältötaitaja Johanna Söderlund

Trenditietoinen ja kasvuhakuinen sisältötaitaja

Terhi Bergius Minuutti luettavaa
Lue
LATAA SISÄLTÖMARKKINOINNIN OPAS

Lue kuinka voit kääntää yrityksesi sisällöt tulokselliseksi sisältömarkkinoinniksi.

LATAA OPAS

AUTAMME SINUA ONNISTUMAAN.
OTA YHTEYTTÄ TAI VARAA AIKA TAPAAMISELLE.

Antti Tolonen antti@blinkhelsinki.fi puh. +358 207792100

OTA YHTEYTTÄ VARAA AIKA
Google maps image