Blogi

Graafikko, jolle luovuus on intohimo

design ideointi ja luovuus brändin rakentaminen blinkilaiset

Lassi Hakkarainen

Juuli Joutsen on graafikko, joka pitää tärkeimpinä luonteenpiirteinään luovuutta ja intohimoa. Kumpikin ominaisuus hallitsee sekä hänen työtään että vapaa-aikaansa.

Mitä kohtaan tunnet intohimoa?

Kaikenlainen luova tekeminen saa minut syttymään. Tykkään, kun ihmiset tuottavat jotain koskettavaa ja ainutkertaista, oli sitten kyse kuvataiteesta, musiikista, elokuvista tai kirjoista. Intohimoni luovuutta kohtaan näkyy kyllä työssänikin, josta pidä tosi paljon. Joka päivä on kiva tulla töihin ja nautin työstäni. On aika vaikea kuvitella jotain muuta alaa, joka saisi minut samalla tavalla syttymään.

Myös töiden ulkopuolella minulla on kaiken aikaa meneillään erilaisia projekteja, pitäähän sitä ihmisen harrastaa. Maalaan muun muassa akryyli- ja vesiväreillä ja teen vektroigrafiikkaa. Lisäksi tykkään videokuvaamisesta ja teenkin yhden frendin kanssa musavideoita.

 

Miten sinusta tuli graafikko?

Se on nuoresta asti ollut polku, jota minun vain on ollut kuljettava. Olen aina tykännyt tehdä kaikkea luovaa, piirtää tai muuta. Kauniit asiat ja estetiikka ovat aina kiinnostaneet minua. Joskus kun olin nuori ja porukat lähtivät reissuun, minä siivosin ja järjestin koko meidän talon uusiksi, mielestäni kauniimpaan ulkomuotoon.

Peruskoulun jälkeen menin Helsingin kuvataidelukioon, sillä se oli luonteva vaihtoehto. Sitten kyllä tuli itse asiassa otettua pieni harha-askel graafikkopolulta, kun aloitin liiketalouden opinnot Haaga-Heliassa.  Tuli vissiin vähän liikaa ulkoisia paineita, ettei taiteilulla voi elää. Loppujen lopuksi päädyin sielläkin kuitenkin opiskelemaan mediaa, grafiikkaa ja viestintää ja sille tielle olen jäänyt.

 

Mikä on lempipaikkasi?

Lempipaikkojani ovat kaikki mestat, jotka inspiroivat luovuutta. Se voi olla kesämökin terassi lämpimänä kesäyönä tai taidenäyttely tai hyvä keikka. Ylipäätään kaikki paikat, joissa tapahtuu jotain ja joissa voi nauttia eri aisteilla ovat tosi mieluisia.

 

Mitä teet tänään, kun pääset töistä?

Lähden varmaan urheilemaan, sillä myös urheiluun suhtaudun intohimoisesti. Harrastan uintia kesät, talvet. Lisäksi laskettelen talvisin ja maastopyöräilen kesäisin.

 

Mitä ihmiset eivät tiedä sinusta?

Olen kova pelaamaan videopelejä. Erityisen lähellä sydäntä ovat toimintaroolipelit, joista viime aikoina on tullut pelattua aika lailla Witcher-nimistä peliä. Luen myös paljon, varsinkin fantasiakirjallisuutta. Fantasiakirjat ruokkivat mielikuvitustani, sillä niissä tapahtuu asioita ja avautuu maailmoja, joita ei ole itse koskaan osannut edes tulla ajatelleeksi. Lukemis- ja pelaamisharrastustani yhdistää muuten tällä hetkellä puolalaiskirjailija Andrzej Sapkowski. Hän on nimittäin tullut tunnetuksi Noituri-fantasiakirjoistaan, joista videopelisarja Witcher on tehty.

 

Mikä on elämäsi ohjenuora?

“It was not a waste of time, if You learned something.” Mikään tekeminen ei ole hukkaan heitettyä aikaa, jos siitä oppii jotain, edes jonkin pienen jutun. Ihmiset syöksyvät nykyään liian helposti sellaiseen ajatteluun, että jos ei saa jotain konkreettista aikaiseksi, ei ole tehnyt mitään niin sanotusti järkevää. Sitä paitsi, ihan täydelliselle joutilaisuudellekin pitää jättää aikaa, sillä se ruokkii luovuutta.

Author avatar
Lassi Hakkarainen

Lassi on ennakkoluuloton ja utelias copywriter, joka rakentaa sisältöjä ja konsepteja tietoon ja ymmärrykseen perustuen.

Katso myös

Hyvä webinaari ei vaadi ihmeitä – näin luot onnistuneen virtuaalitapahtuman

Jonna Sulkanen 5 minuuttia luettavaa
Lue

Nykypäivän asiakas valitsee itse ostopolkunsa

Toni Talasjoki 3 minuuttia luettavaa
Lue
hubspot-mahdollistaa-entista-paremman-datan-hallinnan-kuvituskuva

HubSpot mahdollistaa entistä paremman datan hallinnan

Toni Talasjoki 4 minuuttia luettavaa
Lue
LATAA SISÄLTÖMARKKINOINNIN OPAS

Lue kuinka voit kääntää yrityksesi sisällöt tulokselliseksi sisältömarkkinoinniksi.

LATAA OPAS

AUTAMME SINUA ONNISTUMAAN. OTA YHTEYTTÄ TAI VARAA AIKA TAPAAMISELLE.

Asiakkaat

Piia Holma Kasvujohtaja piia@blinkhelsinki.fi
puh. +358 40 527 8810

Työnhakijat

Antti Tolonen Toimitusjohtaja antti@blinkhelsinki.fi
puh. +358 207792100

TILAA UUTISKIRJE

Jaamme kuukausittain näkemyksiä, vinkkejä ja menestyskeissejä markkinoinnin ammattilaisille.

Google maps image