Ohita navigaatio

Viestin selkeyttäminen verkkosivustolla

Hoivarakentajien sivustouudistuksen keskeisin tavoite oli viestin ja sisältörakenteen selkeyttäminen verkkosivuilla. Muita tavoitteita olivat sivuston latausnopeuksien, responsiivisuuden, saavutettavuuden ja hakukoneoptimoinnin kehittäminen.

Sivustoprojekti aloitettiin huhtikuussa 2023 ja tavoitteena oli julkaista uusi sivusto kahden kuukauden kuluttua kesäkuun ensimmäisellä puoliskolla ennen lomasesonkia.

Videolla Hoivarakentajien strategiajohtaja sekä verkkosivu-uudistuksen omistaja Mikko Vainioranta kertoo, kuinka tavoitteissa onnistuttiin.

Verkkosivuprojektissa onnistuttiin sujuvan yhteistyön avulla

Projektin suunnitteluvaiheesta alkaen kommunikointi sekä Mikon että Hoivarakentajien muun tiimin kanssa oli todella sujuvaa ja yhteistyö toimi. Me Blinkillä saimme melko vapaat kädet toteutukseen, jolloin pystyimme tuomaan asiantuntijuutemme parhaiten esiin.

hoivarakentajat-sivusto

Jos ajatellaan sitä lopputulosta, että olemme onnistuneet saamaan huomattavasti suuremmat sitoutumiset meidän sivustollamme ja relevantit kävijät suhteessa aikaisempaan isompaan massaan, niin kyllä, olemme onnistuneet todella hyvin, sekä alustan että sisällön osalta.

Mikko Vainioranta Hoivarakentajien strategiajohtaja

Sivuston rakenteen, sisältöjen ja kävijäkokemuksen suunnittelussa huomioimme erityisesti tärkeimmät kohderyhmät ja hakukoneoptimoinnin. Uuden sivustorakenteen, uudistetun ulkoasun sekä selkeytetyn navigaation avulla verkkosivustosta kehitettiin asiakaslähtöisempi ja Hoivarakentajien liiketoiminnan tavoitteita paremmin palveleva.

Sivuston suunnitteluun käytimme Figma-suunnittelujärjestelmää ja verkkosivuston rakensimme keväällä 2023 julkaisemaamme HubSpot-verkkosivuteemaa hyödyntäen.

Hoivarakentajat-refe-web-mockup 3

Verkkosivuprojekti oli Hoivarakentajille mieluisa kokemus

Verkkosivuprojektiin sisältyy aina rakennesuunnitelman, visuaalisen suunnitelman ja teknisen suunnitelman sekä toteutuksen lisäksi myös sisällöntuotantoa, sisällönsyöttöä ja sisältöjen optimointia. Muita lähes pakollisia työvaiheita ovat blogien siirtäminen uuteen pohjaan ja uudelleenohjauksien suunnittelu ja toteutus, jotta uudelle sivustolle ei tule 404-virhesivuja. Lisäksi julkaisua vaille valmis sivusto tulee vielä testata huolellisesti ennen julkaisua.

Tiivis ja sujuva yhteistyö Hoivarakentajien kanssa mahdollisti etenemisen työvaiheesta seuraavaan tiukan aikataulun mukaisesti. Projektin aikataulupaine ei kuitenkaan tuntunut asiakkaan pöydällä, sillä olimme suunnitelleet ja resursoineet jokaisen työvaiheen tiimin kesken jo projektin alussa, ja suunnitelmat pitivät paikkansa sivuston julkaisupäivään saakka.

Tämä oli meille valtavan mieluisa projekti. Te lunastitte paikkanne siinä hienosti ja teitte sen meille helpoksi. Sai tulla aina valmiiseen pöytään. Ehdotukset olivat pohdittuja ja valmiiksi palasteltuja. Oli myös perusteltu miksi jokin muutos kannatti tehdä suhteessa aikaisempaan. Projekti oli todella sujuva.

Mikko Vainioranta Hoivarakentajien strategiajohtaja

Verkkosivusto siirrettiin WordPressistä HubSpotiin ongelmitta

Moni asiakas epäilee sivuston siirtämistä uudelle alustalle, mutta alustan vaihtaminen ei näy verkkosivukävijälle ollenkaan. Verkkosivuston hallintapaneelissa ja sivujen muokkaustyökalussa positiivinen muutos on toki havaittavissa.

hoivarakentajat-sivusto-mobiili

En nähnyt minkäänlaista katkoa muutoksessa. Vaikka HubSpot on minullekin tehtävässäni täysin uusi alusta ja WordPress taas tutumpi, en huomannut mitään, mikä olisi aiheuttanut katkoa.

Mikko Vainioranta Hoivarakentajien strategiajohtaja

Verkkosivustoa kehitetään ketterän kehityksen mallilla

Hoivarakentajien uutta verkkosivustoa kehitetään kävijädatan ja muuttuvien liiketoimintatavoitteiden perusteella jatkuvasti eteenpäin. Ketterän kehityksen mallia hyödyntäen sivustolle tuodaan uutta sisältöä ja uusia toiminnallisuuksia sekä optimoidaan havaittuja kehityskohteita tasaiseen tahtiin. Näin sivusto säilyy uudenraikkaana pidempään, kun sitä ei jätetä tyhjäkäynnille heti julkaisun jälkeen.

Yhteistyöhän on samalla tavalla helppoa kuin uudistusprojektin aikana. Datan mittaus on siinä vahvasti pohjalla ja katsomme kävijöiden käyttäytymistä ja sitoutumista. Saamme teiltä tässä yhteisessä kumppanuudessa jatkuvasti ehdotuksia siitä, miten sisältöjä voisi viedä eteenpäin ja huomioita siitä miten relevantit vierailijat aina kuhunkin sisältöön sitoutuvat. Sillä tavalla muutamien viikkojen sprinteissä kehitämme sisältöjä eteenpäin. Se on meille valtavan helppo ja miellyttävä työskentelytapa.

Mikko Vainioranta Hoivarakentajien strategiajohtaja

Verkkosivu-uudistuksen lisäksi olemme kirkastaneet Hoivarakentajien brändiä sekä kehittäneet markkinointia uusien työkalujen ja dataohjatun sisältömarkkinoinnin avulla.

Hoivarakentajat on Suomen suurin julkinen hirsirakentaja ja vastuullisen rakentamisen edelläkävijä. Yritys auttaa hoiva- ja varhaiskasvatusyrityksiä kohti kestävää, kannattavaa kasvua vetovoimaisilla hirsirakennuksilla, jotka tuovat työntekijöitä ja asiakkaita.

hoivarakentajat.fi

hoivarakentajat_logo_w
Tarve uudelle saitille?

Kysy meiltä sivustouudistuksesta

kuntotesti_hero