Blogi

Copyn ja konsepti­suunnittelijan ytimestä löytyy utelias mietiskelijä

Kirjoittanut Terhi Bergius | 3.3.2022

Jatkuva tiedonhalu ja hyvä yleissivistys ovat Lassin työn pohja ja perusta. Näkemysten muodostaminen vaatii kuitenkin myös luovuutta. Se nousee korkeimpaan lentoon yhdessä ideoimalla. Annetaan Lassin kertoa itse lisää!

Miten kuvailisit itseäsi muutamalla sanalla?

Olen keski-ikäinen ja keskiluokkainen isä. Teini-ikäisen tyttäreni mielestä olen joskus myös keskiäkäinen…. Näillä spekseillä varustettuna asun luonnollisesti Keski-Espoossa. Nuoruuteni vietin kuitenkin Katajanokalla.

Oletko aina ollut copy ja konseptisuunnitelija?

Moni luuli, että minusta tulisi toimittaja, koska kouluajan aktiviteetit viittasivat siihen suuntaan. Valmistuin kuitenkin sosionomiksi ja myöhemmin suoritin myös MBA-tutkinnon. Tein aluksi kustannustoimittajan ja tiedottajan töitä, kunnes näin että SEK haki talliinsa nuoria kykyjä. Minusta tuli ns. mainosmies – ja pidän edelleen työstäni.

Mikä on tärkein taito tai ominaisuus, jota käytät työssäsi?

Tärkeintä on utelias ja ennakkoluuloton mieli: olen kiinnostunut ihmisistä ja kaikenlaisista elämän ilmiöistä. Luen paljon, sillä mielestäni työn täytyy perustua tietoon ja ymmärrykseen. Luovuuden avulla mukaan leivotaan sitten aina tarpeellista tunnetta.

Miten copyn työ on muuttunut sen jälkeen kun aloitit?

Digitaalisuus ja muut toimintaympäristön muutokset tarkoittavat, että copyn työ on aiempaa monisyisempää ja lyhytjänteisempää. Viestien ja kohtaamispisteiden määrä ja kytkökset ovat kasvaneet merkittävästi.

Toinen iso muutos koskee odotuksia, joihin asiakasyritystemme on nykyään vastattava. Brändien asiakkaat edellyttävät konkreettisia arvojen mukaisia tekoja, esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjumiseksi tai työntekijöiden hyvinvoinnin lisäämiseksi. Enää ei riitä, että yritys tuottaa voittoa.

Mistä saat parhaat ideasi?

Ideat saattavat lähteä liikkeelle alitajunnasta, omien pohdintojen seurauksena. Niiden jalostamiseksi tarvitaan muita ihmisiä: kaikkien ennakkoluulottomia ajatuksia yhteiseen pöytään tuotuna. Ideointi on tiimityötä.

Milloin olet parhaimmillasi?

Ehdottomasti aamuisin. Saan virtaa myös keskusteluista, erityisesti sellaisessa seurassa jossa ei tarvitse ajatella miten muut suhtautuvat mietteisiini ja ideoihini.

Mitä tapahtuu, jos sinulla on huonompi päivä?

Vetäydyn hetkeksi omiin oloihini. Käyn kenties divarissa tai kirjakaupassa, tai puhahtelen metsässä.

Mitä elämääsi kuuluu työn lisäksi?

Olen tyttäreni harrastusta tukeva jalkapalloisä. Lisäksi olen torppari ja perinnerakentaja: kunnostan 200 vuoden ikäistä torppaa Sauvossa. Naapurini kotieläimien myötä minusta on tullut myös vuohia tuijottava mies. Kirjaston käyttäjänä olen ahkera – vain runot jäävät hyllyyn. Florettimiekkailun lopetin urani huipulla, kun vuonna 1990 voitin pronssia miesten SM-kilpailuissa. Tuohon aikaan lajin miespuolisia harrastajia oli vähän, näissä kisoissa kilpailijoita oli kolme.