BLOGI

Kevään uutuuksia: PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ Virpi ja COPYWRITER Jukka

Kevät saa ruohon ja yritykset kasvamaan. Blinkin perhe sai kaksi uutta tekijää, kun Virpi ja Jukka ottivat paikkansa kattokerroksessamme.

Terhi Bergius | 2.5.2019 | 3 minuuttia luettavaa

Virpi, kuinkas kauan siitä nyt onkaan kun tulit meille? Aika menee niin kauhean nopeasti.

Olen tallustellut hymyssä suin Pohjoiselle Makasiinikadulle jo toista kuukautta. Olo blinkiläisten keskuudessa on ollut alusta alkaen äärimmäisen lämmin ja kotoisa. Paluu mainos- ja markkinointialalle muodostui polttavaksi viime vuoden aikana, ja nyt kun unelma kävi toteen niin sopii hymyillä.

Seurasit sydämesi ääntä siis, hienoa! Jukka, sinä et ollut meillä vielä kuukausi sitten?

En, tulin reilu viikko sitten. Kevät saa selkeästi ihmiset liikkeelle etsimään uusia paikkoja tehdä hyvää. Tulen Alppilasta, joten mukava nähdä tätäkin puolta kaupungista työn merkeissä. 

Kiva kun tulitte, tervetuloa! Mutta mistä siis tulitte, jos saa udella?

Virpi: Toki saa, uteliaisuus on useimmiten hyvästä. Olen tehnyt pitkään töitä bisneksen puolella PwC:llä ja työskennellyt viime vuodet vahvasti markkinoinnin parissa. Siirtyminen niin sanotusti pöydän toiselle puolelle on ollut tervetullutta virkistystä ja ajattelumallin muuttamista toiseen näkövinkkeliin.

Jukka: Aina saa kysyä. Olen ollut markkinointiviestinnän hommissa lähes koko työurani, viimeksi Avidlyllä copyn ja mainonnansuunnittelijan tehtävissä.

Töitä on vuosien varrella tullut tehtyä toimialariippumattomasti niin pähkinöille kuin pilvipalveluillekin. Elämässä kuuluukin heittäytyä aina välillä vahvasti epämukavuusalueelle!

VirpiJukka2

Vau! Arvelinkin, ettette enää mitään eilisen teeren tyyppejä olekaan. Mikä teidät sitten sytyttää? 

Virpi: Minulla on myös suurta paloa ideointiin ja luovaan ongelmanratkaisuun. Lisäksi rakastan asiakaspalvelu- ja tiimityötä. Vannon aitojen ja välittömien kontaktien nimeen niin työelämässä kuin vapaa-ajalla. Loistavaan lopputulokseen päästään vain, kun on aito kiinnostus asiakkaita ja heidän tarpeitaan kohtaan.

Työn ulkopuolella minua sytyttää kuubalaiset latinotanssit ja Batman-leffat.

Jukka: Rakastan tehdä hienoja asioita yhdessä. Yksin pääsee johonkin mutta tiimissä pitkälle, kaksi tai useampi päätä on parempi kuin yksi. Paras tulos syntyy, kun asiakas on tiiviisti mukana yhteisessä tekemisessä alusta alkaen. Toisiamme tukekaamme!

Vapaa-ajalla käyn muun muassa pätemässä tietovisoissa ja nuuhkin luontoa Helsingin Keskuspuistossa. Kulttuurin ystävänä Museokorttini on kovassa käytössä.

Ihan mahtavaa. Olette siis tunteneet toisenne nyt viikon verran. Kehukaa toisianne!

Virpi: Iso peukku Jukalle! Jukan kanssa on ihan loistavaa pallotella ideoita. Jukka on selkeästi symppis ja ammattitaitoinen kaveri sekä todellinen ideatykki. Loistavaa päästä tekemään yhteistyötä.

Jukka: Voi kiitos! Tuplapeukut sinulle, Virpi. Selkeästi olet ihminen, joka syttyy herkästi ja haluaa muuttaa asioita. Täytyy pitää varansa näin vierustoverina, ettei syty tuleen huomaamattaan.

Loistavaa. Haluatteko lähettää terveisiä?

Virpi: Joo, äidille! Niin ja iloa ja valoa kevääseen kaikille lukijoille.

Jukka: Virpi vei sanat päästäni. Olkaa ihmisiä toisillenne!

VirpiJukka1

Terhi Bergius

Terhi ideoi ja kirjoittaa sisältöjä, jotka tuottavat arvoa sekä asiakkaille että heidän kohderyhmilleen. Hän on kokenut inbound-markkinoija, joka ei pelkää tarttua haastavaankaan aiheeseen.

JAA JULKAISU
 
LATAA SISÄLTÖMARKKINOINNIN OPAS

Lue kuinka voit kääntää yrityksesi sisällöt tulokselliseksi sisältömarkkinoinniksi.

LATAA OPAS►